Paahtavassa kesähelteessä pari nuorta vietnamilaista neitiä Gai goista ja Gai viet klaaneista löysi itsensä dilemmasta. Heidän hartaat rukouksensa jumalille olivat menneet vastaamatta jättäen heidät tuntemaan itsensä laiminlyödyiksi ja masentuneiksi. Selkä seinää vasten he päättivät ottaa asiat omiin käsiinsä. He uskoivat, että jos he voisivat tarjota jumalallisille olennoille intensiivisen nautinnon kokemuksen, se riittäisi heidän suosionsa ansaitsemiseen. Kaksi tyttöä, molemmat parikymppisiä ja aamukasteen raikkaita, aloittivat provosoivan tanssinsa jumalten puolesta. Heidän vartalonsa, sirot ja notkeat, liikkuivat täydellisessä yhteneväisyydessä, nuoruudenmaisen tarmokkuutensa kiihottavassa näytelmässä. Heidän kaipuunsa ja epätoivonsa täyttämät silmänsä nauliutuivat ylempänä olevaan näkymättömään kokonaisuuteen, heidän ainoaan yleisöönsä. Tunnelma oli odotuksen ja halun paksuinen, testamentti heidän horjumattomalle uskolleen ja intohimojensa voimakkuudelle. Ja heidän tanssiaan jatkaessaan he eivät voineet muuta kuin toivoa, että heidän uhrauksensa riittäisi kääntämään jumalan huomion heitä kohti.